Uusiutuva energia – kehitystä, rakentamista ja vastuullisuutta

Ajankohtaista

Blogi 5.12.2025 10.00
Staffan Söderholm, salkunhoitaja, UB Uusiutuva Energia

Uusiutuva energia – kehitystä, rakentamista ja vastuullisuutta

Vuoden 2025 lähestyessä loppuaan on hyvä vilkaista taustapeiliin ja summata UB Uusiutuva Energia -rahaston kulunutta vuotta. Hankekehityksemme on jatkunut jo kolmatta vuotta täyttä vauhtia, ja ensi vuonna odotamme ensimmäisten omien kehityshankkeidemme olevan valmiiksi luvitettuja. Kehitystoiminta on edennyt suunnitelmien mukaisesti ilman merkittäviä viivästyksiä tai yllätyksiä. Kaikkia hankkeita ei luonnollisestikaan saada maaliin, mikä on kehityshankkeissa tyypillistä, mutta tavoitteenamme on tietenkin onnistua mahdollisimman hyvin.

 

Kehitystoiminta ja rakennushankkeet vauhdissa

Tänä vuonna rahaston toiminnassa uutta on ollut se, että operatiivisten hankkeiden lisäksi olemme käynnistäneet myös rakennushankkeita. Kaksi rahaston omistamaa hanketta on parhaillaan rakennusvaiheessa. Kemijärven akkuhankkeessa (30 MW / 70 MWh) päämuuntaja saapuu työmaalle joulukuun alkupuolella. Tämä on merkittävä vaihe rakentamisessa, sillä kaikki sähköliikenne akuista verkkoon ja takaisin kulkee kyseisen 33/110 kV päämuuntajan kautta. Korkeajännitemuuntajien toimitusajat ovat pitkiä – vuodesta useampaan vuoteen. Tällä hetkellä hankkeen akut ja pienemmät muuntajat ovat matkalla Intian valtamerellä kohti Suomea, ja niiden asennustyöt alkavat heti vuodenvaihteen jälkeen. Tavoitteena on saada energiavarasto operatiiviseksi jo ensi kesään mennessä.
Toinen aktiivinen rakennushanke on käynnissä Raadin aurinkovoimalaitoksessa Virossa, jossa vuoden vanhaa 10,5 MW:n aurinkopaneelikenttää laajennetaan 63 MW:lla. Näin ollen aurinkovoimalan kokonaisteho nousee loppukesästä 2026 noin 74 MW:iin. Laajennuksen hankealue on yli 100 hehtaaria, ja se täyttyy lähes kokonaan aurinkopaneeleista. Uudet paneelit asennetaan niin sanotuille trackereille eli akseleille, jotka seuraavat auringon liikettä päivän aikana. Tämä mahdollistaa paremman kokonaistuoton ja erityisesti lisätuoton arvokkaaseen aikaan – auringonnoususta päivän viimeisiin tunteihin, jolloin perinteiset kiinteät paneelikentät tuottavat heikommin.


hankkeet vaativat vahvaa sitoutumista vastuullisuuteen

Vastuullisuuteen liittyvät teemat ovat olleet vuoden aikana vahvasti salkunhoitotiimin agendalla. Molempien rakennushankkeiden kilpailutuksen yhteydessä syvennyimme UB:n sisäisen ESG-tiimin kanssa selvittämään jokaisen komponenttitoimittajan ja urakoitsijan ESG-strategiat ja -toimenpiteet (Environmental, Social and Governance). Teimme omat selvityksemme ja pisteytimme jokaisen toimittajan. Iloksemme huomasimme, että tarkastelemillamme toimittajilla oli vahvat ja laadukkaat kestävyysstrategiat, sitoumukset sekä kattava ESG-raportointi. Tämä ei ole itsestäänselvyys. Vaadimme toimittajilta muun muassa tarkat tiedot työolosuhteista ja raaka-aineiden alkuperästä – koko arvoketjun läpi, aina kaivoksista ja jalostuslaitoksista lähtien.


Hankinnoissa hinta on edelleen tärkeä, usein tärkein kriteeri, mutta vastuullisuus on laitetoimittajille ehdoton vaatimus. Vaikka toimittaja olisi selvästi kilpailijoitaan edullisempi, mutta ei täytä tiukkoja ESG-vaatimuksiamme, ei tällaista vaihtoehtoa voida edes harkita. Emme toki ole ainoa toimija, jolla on tiukat vaatimukset. On ollut ilahduttavaa huomata, että erityisesti kiinalaiset toimittajat ovat ymmärtäneet markkinoiden uudet pelisäännöt ja vastanneet haasteeseen kehittämällä toimintaansa ja tuotantoaan länsimaisten vaatimusten mukaisiksi koko arvoketjunsa läpi.


Yhteenvetona voidaankin todeta, että uusiutuvan energian hankkeiden kehittäminen ja toteuttaminen vaativat paitsi teknistä osaamista ja tehokasta projektinhallintaa myös vahvaa sitoutumista vastuullisuuteen ja kestävään kehitykseen. Vastuullisuus ei ole meille pelkkä sana, vaan konkreettinen osa päätöksentekoa ja arkea. Uusiutuvan energian rakentaminen on pitkäjänteistä työtä, jossa jokaisella valinnalla on merkitystä – sekä ympäristön että yhteiskunnan kannalta.

 

Esitetty informaatio perustuu United Bankersin omiin arvioihin ja United Bankersin luotettavina pitämiin lähteisiin. Johtopäätösten perustana oleva informaatio voi muuttua nopeasti, ja United Bankers voi muuttaa markkinanäkemystään ilman eri ilmoitusta. Mitään esityksen kautta saatavaa informaatiota ei pidä sellaisenaan käsittää kehotukseksi ryhtyä sijoitustoimenpiteisiin.

 

Rahastosijoittamiseen liittyy aina taloudellinen riski. Rahastoon tehdyn sijoituksen arvo voi nousta tai laskea ja sijoitetun pääoman voi menettää osittain tai kokonaan. Rahaston aikaisempi tuottokehitys ei ole tae tulevasta kehityksestä eikä sitä voi käyttää tulevien tuottojen ennustamiseen. Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta tuotosta. Rahastolle asetettua tavoitetuottoa ei välttämättä saavuteta. Tuottotavoite perustuu esimerkkilaskelmiin eikä välttämättä kuvasta tuotteen historiallista tai odotettua kehitystä. Tuottotavoitteen laskennassa ei ole huomioitu merkintä- tai lunastuspalkkioita. 

 

Riskit on esitelty tarkemmin rahaston avaintietoasiakirjassa ja rahastoesitteessä. Ennen sijoituspäätöksen tekemistä sijoittajan tulee tutustua rahaston avaintietoasiakirjaan, rahastoesitteeseen ja hinnastoon, jotka ovat saatavilla osoitteesta unitedbankers.fi. Rahastoa hallinnoi UB Rahastoyhtiö Oy.